Stam1na - Viimeinen Atlantis

Postailu starttaan eräällä alkuvuoden odotetuimmista kiekoista, ainakin suomalaisten metallifanien keskuudessa. Stam1nan neljäs täyspitkä edustaa kehitystä bändin yhteennitoutumisessa ja lopullista rynnistystä eturiviin Suomessa, niin livenä kuin levyillä. Uusi tuotos onkin muodikas teemalevy, jonka sanoitukset pyörivät nykyajan uhkaavissa ennustuksissa ja vaaroissa. Vaikka kiekko toimiikin parhaiten kokonaisuutena alkuintrosta loppusointuun, voidaan sieltä täältä levyä irroittaa asiayhteydestään toimivia kappaleita. Pariminuuttinen intro paiskaa kuuntelijan mukaan ''viimeiselle lennolle'' ja nauha on viimeisen ihmisen nauhoittama. Luontoaiheinen teos viiltää läpi maailmanlaajuisen tulvan ja tsunamin, unohtamatta nykyistä tuhlaavaa elämäntyyliä, roskausta ja uskontokritiikkiä. Kakkosbiisi, Piste Jolta Ei Ollut Paluuta pelottelee energianloppumisella ja matka kohti katastrofin loppua alkaa. Itse biisi sisältää perinteistä Stam1naa ja levy on selvästi haluttu avata reippaasti. Pitkän yli viiden minuutin pituuden takia kappale ei radioissa soi. Viimeisen Atlantiksen progemaisuus ilmentyy hyvin biisin loppupuolella, jossa saman komppirungon pohjalle on kasattu reilusti monenlaisia melodioita ja soolonpätkiä. Kolmas kappale onkin sinkkulohkaisu, joka kaahaa läpi kapitalistisen kulutusyhteiskunnan ja kasvavan inflaation. Ei mitään uutta metallin saralla, mutta toimii hyvin. Selvä biisirakenne ja suora kertosäe varmistaa kappaleen paikan keikkojen tulevana kestosuosikkina. Jäteputkiaivot jatkaa valittua suuntaa HC-linjalla. Itselle neljäs raita on levyn suurin inhokki, sen itsensätoistavuuden ja mauttomuuden takia. Täysin uutta tyyliä, mutta ei sovi Stam1nalle, ei tosiaankaan. Lyriikat koskettavat ainakin himokierrättäjiä, eikä sanoma jää epäselväksi. Hyrden välillä huvittavakin kiroilu naurattaa väkisinkin. Ajatus biisillä on kovinkin suora, mutta kritisoin teoksen päätymistä levylle. Harmikseni kipale on myös päätynyt uuden settilistan encoreen. Puolivälin lähestyessä palataankin taas takaisin oikeille raiteille. Maalla, Merellä, Ilmassa kertoo öljyvarojen loppumisesta ja siitä johtuvasta sodasta, niin ihmistä kuin luontoakin vastaan. Raita muistuttaa kakkosbiisiä ja lopussa kuullaan mukava temponlasku, jonka jälkeen kappale nousee viimeiseen loistoonsa hienolla tavalla. Mielestäni levyn ykkösluokkaa. Kuudes, Elämän Tarkoitus, tuo väkisinkin mieleeni Anssi Kelan ''Mollit Duureiksi''-videon, sillä perusriffi tässäkin soitetaan duurissa. Se tuokin biisin varsin hilpeän tunnelman, vaikkakin myös muodostaa kappaleesta vähän popimman. Biisin sanat ovat vertauskuvalliset, mutta uskontoa kritisoidaan ihmisen kehityksen kannalta ja aika kovaakin. Pexin puolivälin soolojen jälkeen kappale muuttuu merkittävästi ja Emilin kosketinlisät tuovat mukavat vivahdukset tahtien väliin. Levyn kärkikastia tämäkin. Seitsemäs biisi kertoo viestintuojasta, jota ei koskaan saavu. Maailman loppuunpalaminen on ajanut ihmiset maan alle tai muihin suojiin, eikä kenelläkään ole tietoa tulevasta. Tempoltaan biisi on rauhallisempi kuin pari aikaisempaa, joten kuunnellessa jää hetki hengähtää ennen loppurypistystä. Radiosoittoon varmasti käy tämäkin kappale, enkä yhtään ihmettelisi uusien kuuntelijoiden löytävän bändin juuri tämän Viestintuojan avulla. Rikkipää on jo vanha tuttu viime loppukesän festarikeikoilta, vaikka en kylläkään muista oliki biisi juuri tässä muotissaan jo silloin. Aloitus on rauhallinen, mutta minuutin kohdalla kunnon rässäys alkaa. Tarttuvuudeltaan biisi on levyn parhaimmistoa, eikä Hyrden laulunopeus ainakaan kovin hidas ole. Rikkipää on tietenkin eräänlainen kuvaus polttamistapahtumille, mutta myös ihmisen hitaalle ja varmalle luonnonvarojen kuluttamiselle. Monipuoliset riffit ja melodiat tässäkin luovat moniuloitteisen vaikutelman, loistavaa. Yhdeksäs virtaa hyökyaallon, todellisen Tsunamin voimin päälle. Kappaleessa on hienosti perkussion ja soolokitaran kautta luotu hieno tunnelma pakenemista. Biisin monipuolisuudesta ja laulun moninaisuudesta ei meikäläiselle voi tulla mieleen kuin Strapping Young Lad, jonka musiikkityyliä kotimaan ylpeys lähestyy pikkuhiljaa ja vääjäämättä. Sanoitukset kiiruhtavat pakenijan kannoilla ja biisin loppupuolella aallot valtaavatkin jo koko maan. Osan pakenijoista ne vievät mukanaan, mutta levy jatkuu, vaikka viimeisen matkaajan voimin. Tätä seuraava Eloonjäänyt on jotenkin kaksijakoinen kappale. Niin nopeatempoisten ja hitaitten pätkien vuorottelun sekä laulutyylien vaihtelun lisänä en osaa itse päättää mielipidettäni. Lyriikoissa viimeinen pakenija luovuttaa ja nöyristelee. Hauska idea, mutta pitkäksi venynyt pituus sekä Hyrden puhtaammat laulut, jotka mielestäni eivät vain oikeastaan koskaan osu, kääntävät Eloonjääneen kiekon miinuspuolelle. Päätösraita kerääkin sitten kuljetun pakomatkan yhteen rauhallisesti. Efektien, riitasointujen ja rauhallisen laulamisen jälkeen biisi alkaa kasvamaan. Loppupuolelle kuuluu niin puhdasta soololaulua, koskettimia kuin kuoroakin, eli monenmoista ''ei niin Stam1naa''. Onneksi viimeinen minuutti sentään nostaa profiilia vähän, eikä finaali jää pelkäksi itkuvirreksi. Matka on päättynyt ja on pakko jäädä summailemaan tuotosta, jonka jälkeen laittaa levy uudestaan soimaan.

Kokonaisuutena Lemin rytmiryhmän neljäs on vakuuttava. Vaikka allekirjoittaneenkin mielestä sanoitukset ja teemalevyn tekeminen luontoteemalla on varsin kliseistä, kun ainakin tietää ettei bändi ihan täysin itsekään mikään eko ole. Idea toimii kuitenkin ja sanoitukset tuntuivat koskettavan enemmän kuin aikasemmat, tiedä sitten mistä johtuu. Soitto on nitoutunut yhteen hienosti, eikä soundeista voi valittaa. Sopivasti säröä, soolossa kirkkautta ja selvät perkussiot & laulut. Hyrden lyriikat kehittyvät levy levyltä parempaan päin, vaikka Marko Annalan mittoihin ei ihan vielä päästäkkään. Myös Strapping Young Lad ja Devin Townsend alkavat lähestyä tyylissä, mitä olenkin odottanut jo hetken. Tulevaa odotellessa voi mieluusti käydä todistamassa livekunnon ympäri Suomea. Itsekoetut kaksi kertaa nyt talvella ovat olleet ainakin viihdyttävyydessään priimaluokkaa.